Ikäraja: S
Haaste: FanFic 100, 98. Heikkous
T/S: Tyypillisintä tekstiäni. Pahassa mielessä. Mutta ainakin tämä on selkeä ja helppo teksti.

Yskivä lohikäärme

Matilda sytytti tupakkaa. Se kesti kauan, mutta onnistui lopulta. Saastaiset asiat onnistuvat aina lopulta. Se on niiden luonne. Julkista huumeidenkäyttöä, eikä Remus nähnyt kenenkään muun kuin itsensä paheksuvan. Matildan silmiin syttyi valo samaan aikaan kuin tupakkaan. Oli sateinen keli ja tuuli, joten Matilda suojeli liekkiä käsillään. Varjeli vaivalla ja suurella rakkaudella. Aivan kuin valkoisen patukan päässä oleva oranssi liekki olisi hänen maailmansa suurin valo, aurinko, jota ei tulisi päästää sammumaan. Pieni lapsi, haavoittunut sydän, hävettävä haava, siipirikko lintu, jota pitää suojella. Käsien asento muistutti rukoilemista. Rukoileminen oli taas vaatimista.

Remus rukoili Matildaa lopettamaan tupakanpolton. Matilda nauroi ja suuteli Remusta tietäen, ettei tästä ollut mukavaa suudella ennen kuin Matilda olisi käynyt pesemässä suunsa voimakkaasti tuoksuvalla hammastahnalla.

Polttaminen. Se savu, jota puhallettiin sieraimista. Eikö kenellekään muulle tullut mieleen peto? Lohikäärme? Pahuus? Täällä se syntyi ja pesi, tavallisissa ihmisissä.

Remus eli, koska oli sattunut syntymään. Kahdeksan kuolleena syntynyttä tytärtä oli hänen vanhempiensa sitä ennen kuitenkin haudattava.

Miksi Remus jatkoi? Miksi vanhemmat olivat jatkaneet? Seksin takia, ehkä.

Remus ei tiennyt, miksi jatkoi. Seksin takia, ehkä. Matilda oli ihana, ihana. Elämäkin oli ihanaa. Remus teki ainoastaan ihania asioita. Siksi hän ei polttanut. Polttaminen ei ollut ihana asia, toisin kuin seksi. Ihanat asiat tekivät Remuksen hyvin onnelliseksi.

Ei ollut mukavaa suudella tupakanhajuista- ja makuista Matildaa. Silloin pahuus tuli niin konkreettiseksi, että maistui. Pahuus teki Remuksen surulliseksi. Remus ei pitänyt surullisena olemisesta. Remus ei pitänyt häviöistä. Remus ei pitänyt torjutuksi tulemisesta. Remus ei pitänyt vaikeuksista. Se oli normaalia, hän joskus yritti lohduttaa itseään. Kaikki halusivat olla onnellisia.

Ei ollut väärin haluta ihania asioita. Siitä ei saanut syyllistää. Oli oikein pelätä heikkouksiaan ja muita pahoja asioita. Tupakkaa. Matilda ei hyväksynyt näitä ajatuksia. Matilda esitteli omia heikkouksiaan - pieniä rintojaan ja nikotiiniriippuvuuttaan. Mutta miksi pitäisi hyväksyä heikkoudet?

Matildaa kehuttiin usein. Häntä ihailtiin paljon. Rinnoista ja tupakanpoltosta. Remus ei voinut käsittää sitä. Hän sai taistella, jotta häntä olisi kehuttu hänen vahvoista puolistaan. Remus oli ollut suunnattoman iloinen, kun häntä oli kustannusyhtiöstä kehaistu. Matilda ei taas näyttänyt ilahtuvan kohteliasuuksista koskaan, ei nytkään, kun pitkä mies kumartui häneen puoleensa kehuakseen häntä - varmaan rinnoista. Remus katseli matkan päästä. Hän ei tiennyt, oliko mustasukkainen vai ei. Hän ei aikonut mennä väliin, hän ei kuitenkaan pärjäisi.

Remus oli yrittänyt kasvattaa itselleen uusia vahvuuksia, mutta niitä ei ollut tullut. Lihakset eivät olleet kasvaneet vaikka hän oli yrittänyt polkupyöräillä eikä pianonsoitosta ollut tullut mitään. Mitä vahvuuksia Remuksella oli kirjoittamisen lisäksi? Ei mitään, mutta Matilda oli jonkinlainen. Remus oli vähän riippuvainen Matildasta. Kirjoittaminen ja eläminen vaativat innostusta ja inspiraatiota, ja sitä Matilda tarjosi hänelle. Matilda oli ihana, ja vahva. Keltaisine hampaineen ja pienine rintoineen. Jos Matilda lähtisi nyt tuon pitkän miehen matkaan, Remukselle ei jäisi mitään.

Matilda alkoi hymyillä miehelle. Nauroi. Ehkä Matilda oli sittenkin Remukselle heikkous. Sitähän se oli - "olla heikkona johonkuhun".